Wu Lu Shan
Wu Lu Shan on Jiangxin vihreä tee, jota en ole aikaisemmin tavannut. Kuuluisa Lushan Yunwu eli ”Lu-vuoren pilvet ja sumu” on toki tuttu ja tänä aamuna teelasissani tuoksuva ”Lu-vuoren sumu” lienee kyseisen legendan vähemmän tunnettu pikkuserkku.
Jos tuntee kiinalaista kulttuuria, niin mitään Lushanin teetä on vaikea arvioida enää puhtaasti teenä. Niin suuri on ollut tämän vuoren rooli kirjallisuudessa, runoudessa, alkemiassa ja buddhalaisuudessa, että eräs yhdysvaltalainen sinologi (Li Chi) totesikin, että jos kaikki Lushaniin liittyvä kulttuurihistoriallinen aineisto koottaisiin yhteen pinoon, kohoaisi se korkeammaksi kuin yhdenkään toisen kiinalaisen vuoren – kaikki pyhät vuoret mukaan luettuna. Vuosisatoja ovat matkailijat ylistäneet vilkkaasti liikennöidyssä Yangzijoen ja Poyang-järven liittymäkohdassa ylväänä kohoavan vuoren sumuja, vesiputouksia, rotkoja, kallioseinämiä ja salaperäisiä ihmeitä – myös teetä.
Joten nyt kun rima on asetettu sopivalle korkeudelle, on aika maistaa Lushanin sumua. Kaadoin noin 75 asteista vettä korkean lasin puoliväliin ja lisäsin 3-4 grammaa teetä. Odotin puolisen minuuttia ja kaadoin lasin täyteen. Menetelmästä käytetään nimeä zhongtou. Suurin osa teenlehdistä vajosi kiltisti ja aika nopeasti pohjalle ja vain ehkä kuudesosa jäi pinnalle. Tee sopii siis varsin hyvin lasista nautittavaksi ja käytösarvosanaksi ehdotan 9:ää.
Juoma on kirkasta, mikä on useimpien teelaatujen kohdalla hyvä merkki (Biluochun muodostaa koostumuksensa vuoksi tästä säännöstä poikkeuksen). Juoma on myös kauniin vihreää, mikä ei ole itsestään selvää, sillä hyvin monet kiinalaiset vihreät teet ovat juomana ennemminkin kellertäviä. Tämä ei ole laatukysymys vaan valmistusmenetelmästä johtuva piirre. Kaikki hyvin toistaiseksi.
Lehdet sen sijaan eivät ansaitse mitään erityismainintaa: ne ovat repaleisia eivätkä millään muotoa yhdenmukaisia. Todellista kokoa ja muotoa on vaikea hahmottaa. Selvästikään teen valmistuksessa ei ole pyritty minkään esteettisen vaikutelman luomiseen. Mutta maun kanssahan tällä ei ole vielä kovin paljon tekemistä. Ja kovettuneita ”puumaisia” lehtirankoja tai oksia ei sentään seassa ole.
Wu Lu Shan siis ehkä ole mikään lajinsa muotovalio, mutta miellyttävän tasapainoinen, aavistuksen makea ja pehmeä tee. Kitkeryyttä ei ole juuri lainkaan havaittavissa. Ja jos haudutamme teetä kannussa emmekä anna lehtien rispaantuneen ulkonäön häiritä nautintoamme, antaa makukomponenttien tasapainoinen jakautuminen teelle tiettyä eleganssia.
Noviisit vierastavat usein monille vihreille teelaaduille tunnusomaista eri asteista ”kitkeryyttä” (jota itse puolestani pidän miellyttävänä ja jännittävänä ominaisuutena). Koska tästä teestä tuo kitkeryys puuttuu voisin hyvin kuvitella tarjoavani kannullisen oikein haudutettua Wu Lu Shania myös sellaiselle ihmiselle, joka ei ole vielä vihkiytynyt vihreän teen maailman.
Pekka Nihtinen