Pu’erh China (50g varastotuote)

Toukokuu 16th, 2012 Matias

puerhchina_m

Pu’erh teetä on jo pitkään markkinoitu länsimaissa varsinaisena terveysteenä, joka muun muassa auttaa painonpudotuksessa ja vähentää kolesterolia. Vaikka kaikkia terveysvaikutteita ei ole (vielä) todistettu tieteellisin metodein, voidaan pu’erhin juomista pitää kokonaisuudessaan terveellisenä tapana kuten teen juontia yleensäkin.

Pu’erh tunnetaan myös sen iätyspotentiaalista; hienoimmat pu’erh-laadut ovat jopa 60-50 vuotta vanhoja. Nuori pu’erh on alunperin hyvin lähellä vihreää teetä, ja vasta vuosien hapetuksen ja mikrobien työn kautta se saavuttavat sitä tummuutta ja ”maanläheisyyttä”, josta pu’erh tunnetaan. Tämän raa’an ja pitkästä säilytyksestä hyötyvän sheng pu’erhin lisäksi valmistetaan myös shu pu’erhia, jonka mikrobien toimintaa on nopeutettu niin, että teestä tulee heti tummaa ja vanhan kaltaista. Shu pu’erhia (ja shengiä) voi nauttia heti sen valmistumisen jälkeen, mutta se hyötyy iätyksestä.

Useimmiten pu’erhin lehdet puristetaan kiekoiksi, tiiliksi tai muihin muotoihin, mutta silloin tällöin lehtimateriaali jätetään myös irtomuotoon. Teekakkuihin verrattuna irtolehtinen pu’erh ikääntyy nopeammin, sillä ilma ja kosteus vaikuttavat siihen helpommin kuin tiiviisiin kakkuihin. Pu’erh China on juuri tällä tavoin irtomuotoon jätettyä shu pu’erhia. Sitä kannattaa hauduttaa juuri kiehahtaneella vedellä, jolloin lehdistä saa irti monta tummaa ja vahvaa haudutusta. Seuraavaksi lyhyt maisteluraportti China Pu’erhista:

Kuivat lehdet tuoksuvat hyvin erikoisilta. Niistä löytyy puumaisuutta ja viileää raikkautta, mutta myös erikoista liköörimäistä hedelmäisyyttä. Haudutetun teen tuoksu on samettisen pehmeä ja tallimainen, ei kuitenkaan niin terävän juurinen/perunainen kuin useat pu’erhit. Sen sijaan tuoksusta voi erottaa jopa tiettyä makeutta. Maku on paksu ja erittäin pehmeä, suun peittää paksu samettimainen tunne. Myöskään maultaan tämä pu’erh ei ole sitä aggressiivisempaa luokkaa, vaan pehmeydessään helposti lähestyttävä kaikille teenjuojille.

Toinen haudutus, ja epäilemättä myös lukuisat seuraavat, jatkavat samalla vankalla linjalla. Teen viiletessä mausta ja tuoksusta erottaa myös toisenlaisia sävyjä; lakritsaa ja yrttimäisyyttä, pienellä mielikuvituksella jopa hedelmäisyyttä. Jälkimaku on makea ja muistuttaa hieman valkoista teetä.

Jade Oolong (50g varastotuote)

Toukokuu 9th, 2012 Matias

jadeoolong

Jade Oolongin pieniksi palloiksi kierretyt lehdet tuoksuvat kostean raikkaalle sekä taiwanilaiselle oolongille ominaiseen tapaan kukkaiselle, ”orkidealle”. Haudutettu tee on tuoksultaan kermaisen täyteläinen ja kukkainen, lisäksi tuoksuun tuo syvyyttä pistävämpi koivuvihdan sävy.

Maku alkaa paksuna ja hieman yrttimäisenä, josta se nopeasti muuttuu siksi kukkaisuuden sävykirjoksi, josta Jade-lajike on tunnettu. Tarkemmin maisteltuna seasta voi löytää myös erinäisiä hedelmäisiä piirteitä. Jälkimaku on pitkä ja lempeä.

Toisessa haudutuksessa tuoksusta erottuu selvästi kirkkaampia ja keveämpiä kukkaisuuden sävyjä. Maku pysyy vahvana ja makeana; nyt hedelmäiset sävyt dominoivat pienellä yrttisellä loppuvivahteella.

Kolmannella haudutuksella tuoksu tuntuu alkaneen hieman pyöristymään ja vetistymään. Maussa esiintyy erinomaisen kirkas ja raikas suutuntuma. Makukin on jo menettänyt kukkaista lumoaan, mutta jatkuu makeana ja hedelmäisenä.

Suositus: hauduta Jade Oolongista lyhyitä haudutuksia suurella lehtimäärällä. Rullatun oolongin hauduttaminen teepallossa voi osoittautua ongelmalliseksi, sillä lehdet tarvitsevat runsaasti tilaa auetakseen.

White Downy (50g varastotuote)

Huhtikuu 18th, 2012 Matias

whitedown

White Downyn kuivat lehdet tuoksuvat hieman heinämäiselle, mutta kuitenkin vielä raikkaalle ja makealle, kuin nurmikko kosteana kesäaamuna.

Haudutetun teen tuoksu on sekoitus voimakasta paahdettua kastanjaa sekä valkoisen teen kukkaisuutta. Maku on mieto ja pähkinäinen, jälkimaku makea ja kukkainen. Toisella haudutuksella maku terävöityy ja teen hedelmäiset sävyt nousevat esiin.

Kukicha (50g varastotuote)

Maaliskuu 23rd, 2012 Matias

kukiccha_m

Vihreiden lehtien tuoksussa on vielä sitä hienovaraista makeutta ja hieman marjaista vivahdetta, joka japanilaisten vihreiden teelaatujen kohdalla tapaa viestiä säilyneestä tuoreudesta.

Maku on pehmeä ja syvä eikä ilmennä kitkeryyttä, jota japanilaisissa vihreissä teelaaduissa usein tapaa. Tuoksu on paksu ja makean pähkinäinen. Jälkimakuun tiivistyy kukichan parhaat puolet: täyteläinen makeus, hienovarainen vegetaalinen vivahde ja juuri sopivan pehmentävä paahteus.

Roasted Apple (50g tax-free)

Joulukuu 21st, 2011 Matias

roastapple

Roasted Apple on sekoitus tummanvihreää isolehtistä kiinalaista senchaa ja paahdettua omenaa. Lehtien tuoksu on erittäin voimakas, lähinnä tuoksuu omenan kirpeys, jota kuitenkin pohjustaa erittäin voimakas kermaisuus.

Tee on onnistuneesti maustettu siinä, että omenan erottaa selvästi myös haudutuksen tuoksusta. Jostain syystä haudutuksesta tuntuu erottavan myös kanelin sävyjä.

Maku on pehmeä, raikas ja makea. Ensivaikutelmalta vihreän teen kevyt suutuntuma saattaa tuottaa pettymystä niille, jotka kovasti pitävät Roasted Applen paksun kermaisesta tuoksusta, mutta itse asiassa tuo keveys sopii hyvin yhteen omenan kirpeyden kanssa, kuten varsinaisessa omenamehussakin. Omena maistuu selvästi teessä, jota senchan hienoinen vegetaalisuus ja ennen kaikkea kirpeys korostavat erinomaisesti.

Marrakech Mint (50g tax-free)

Marraskuu 30th, 2011 Matias

marrakech

Marrakech Mint on perinteiseen marokkolaiseen tyyliin piparmintulla maustettua kiinalaista Gunpowder-teetä. Tämä tee on kehittynyt yhdeksi Marokon symboliksi maan voimakkaan teekulttuurin ansiosta.

Kuten arvata saattaa, tuoksuvat lehdet erittäin voimakkaasti piparmintulle: voiko tästä enää edes tulla muuta mieleen kuin ksylitol-purukumi? Tuoksu on niin raikas, että pelkkä lehtien haistaminen jättää viileän tunteen nenään. Vielä teen tuoksussakin piparminttu on vahvasti läsnä, mutta nyt on selvästi erotettavissa myös Gunpowderin mausteinen luonne. Piparminttu tasapainottaa sopivasti Gunpowderin tummuutta, ja yhdessä ne luovat miellyttävän makean, hieman toffeeta muistuttavan tuoksun.

Maku alkaa pehmeällä ja makealla suutuntumalla, jota korostaa gunpowderin mukava kirpeys. Seuraavaksi seuraan lyöttäytyy selvä piparmintun raikkaus, joka nostaa maun uuteen ulottovuuteen ja johtaa teen erittäin viileään ja makeaan jälkimakuun.

Marrakech Mint on hieno ja tasapainoinen tee, jonka suosio Afrikassa on helppo ymmärtää. Kuten parhaimmissa teesekoituksissa, eivät raaka-aineet kilpaile keskenään, vaan luovat täysin uudenlaisen synkreettisen kokonaisuuden. Tätä teetä voi siis varauksetta suositella myös niille, jotka eivät pidä puhtaan Gunpowderin mausta.

Arvio Taiwan (Formosa) Pi Lo Chun (碧螺春)

Marraskuu 7th, 2011 Päivi


paivi
Taustaa
Ilha Formosa, kaunis saari, huudahtivat portugalilaiset Taiwanin saaren tutkimusmatkallaan ensi kertaa nähtyään. Formosa on siis yhtä kuin Taiwan – saari, jolla ensimmäinen Kiinan Tasavalta sijaitsee. Teenystävän on hyvä tiedostaa, että poliittiset ristiriidat saattavat joskus myös kuvastua teen maailmaan vielä ratkaisemattoman kahden Kiinan tasavallan kysymyksen vuoksi. Pi Lo Chun nimi voidaan myös kirjoittaa Bi Luo Chun, riippuen siitä kumpaa kiinan kielen translitteraatiosysteemiä käyttää, pinyiniä vai wade-gilesia.
Soveltuu kahvila-, ja ravintolakäyttöön hyvin
Tämä tee on erinomainen makea perus vihreä tee, joka on testattu aidoissa kahvila-olosuhteissa. Soveltuu kahvila-, ja ravintolakäyttöön hyvin. Hauduttelin teetä aluksi pienessä lasikannussa, kiinalaista vapaata haudutusmenetelmää käyttäen. Viitteellinen haudutusaika on yksi minuutti, mutta tässä haudutusmenetelmässsä mielestäni noin kolmen minuutin haudutusaika oli sopiva. Tällöin tee kannattaa siirtää kokonaan teemaljaan tai vaihtoehtoisesti teelehdet on poistettava koska muuten maku kitkeröityy.

Ohessa oleva kuva on otettu studioltani, jossa teetä testailin. Koska studioni samalla toimii pienenä teekahvilana, testautin teetä myös asiakkailla. Palaute oli erittäin myönteistä. Näin ollen tee soveltuu juotavaksi ennen tai jälkeen treeniä. Lasi pannu näkyy kuvan keskellä.

Teessä on kukkainen tuoksu, ja hedelmäisen mehukas maku. Maku liikkuu senchan ja kevyen oolongin välimaastossa.
Päivi Kuusela

Choui Fong Pure Oolong (50g)

Lokakuu 3rd, 2011 Matias

pouchongpurkki

Tämä Pure Oolong tee on valmistettu samaan tapaan kuin taiwanilainen Pouchong/Baozhong tee. Prosessissa teelehdet hapetetaan hyvin hienovaraisesti, ja monet pitävätkin Baozhongia jonkinlaisena vihreän teen ja oolongin välimuotona. Kuivat lehdet ovat pitkiä ja kierteisiä, niiden tuoksu muistuttaa etäisellä marjaisuudellaan tuoretta vihreää teetä.
Ensimmäisen haudutuksen tuoksu on mieto, mutta makea. Taiwanilaiseen Baozhongiin verrattuna tuoksu tuntuu hieman tummemmalta ja kosteammalta. Suutuntuma on kummallisen pehmeä ja kevyt, maku makea ja kirkas sekä jälkimaku voimakkaan nougatmainen.
Toisen haudutuksen luonne on selvästi tummempi: näin on käynnyt kaikkien thaimaalaisten teelaatujen kanssa. Tuoksu on voimistunut, suutuntuma paksuuntunut, lisäksi maku on tummempi ja yrttimäisempi. Myöhemmissä haudutuksissa tuoksuun ilmestyi taas raikkaampia hedelmäisiä sävyjä, myös maku keveni ja kirkastui.

pureoolonglehdet

Choui Fong Ruanzhi Oolong (100g)

Syyskuu 28th, 2011 Matias

ruanzhipurkki

Tämä thaimaalainen High Mountain oolong tulee arvostetulta teetuottajalta Choui Fongilta, ja on ensimmäinen kolmesta laadukkaasta oolong-uutuudestamme. Choui Fongin teet kasvavat kolmella eri alueella Thaimaassa, ja vaikkei purkista löydykään tarkempia tietoja teen viljelyalueesta, voidaan High Mountain nimen perusteella olettaa, että tee on kasvanut vähintään 1000m korkeudessa. Lisäksi nimi Ruanzhi antaa olettaa, että tee on peräisin aikoinaan Kiinasta Taiwaniin viedystä lajikkeesta, joka on vieläkin Taiwanin viljellyin lajike. Ruanzhi-lajikkeen toisia nimiä ovat Luanze, Chin-shin, Ching Xin, Qingxin sekä ”soft-stem”.

ruanzhilehet
Kuivat teelehdet on pyöritelty tuttuun tapaan palloiksi, jotka tosin vaikuttavat kookkaammilta kuin taiwanilaisissa oolongeissa. Lehtien koon vuoksi kannattaa annostuksessa olla varovainen, muuten tee ylihautuu helposti. Lehtien tuoksu on tumman mausteinen ja hieman suolainen, kuin meri-ilma.
Ensimmäisen haudutuksen tuoksu on mieto ja kirkas, siinä esiintyy lisäksi samaa tummahkoa puumaista mausteisuutta kuin lehtienkin tuoksussa. Maku on ohut ja korostuneen ruohomainen, jälkimaku pitkä ja makea.
Toisessa haudutuksessa lehdet ovat avautuneet enemmän ja tuoksussa on huomattavasti enemmän rakennetta, myös mausteisuuden sävyt ovat lisääntyneet. Maku on selvästi paksumpi ja tasapainoisempi, todella makea ja aromaattinen, kukkainen. Tästä teestä on kuitenkin vaikea osoittaa selviä eroja taiwanilaiseen oolongiin, jonkinlainen runsauden tuntu on kuitenkin teessä läsnä. Tämä runsaus toisaalta tuntuu myös siinä, että tee ei tunnu yhtä keskittyneeltä, eivätkä tietyt piirteet pääse kirkkaina esiin.
Lopulta on vaikea sanoa rhuanzista vielä mitään ensimmäisen maistelukerran jälkeen. Laitoin liikaa lehtiä ja tee oli selvän ylihautunutta kirpeästä pohjamausta päätellen, tästä voi johtua myös tuo sävyjen sekavuus voi.

Tästä linkistä pääset tuotteen sivuille.

Keemun Superfinen parhaat ja vähemmän parhaat puolet

Syyskuu 27th, 2011 Eeva

Kiinalainen tumma tee Keemun Superfine yllätti hiukan ensin tuoksullaan, ja toiseksi maullaan, joka oli kieltämättä pieni pettymys. Tuoksu on makean heinäinen kuin kesäkuisen heinäladon ambienssi, mutta en ole niin mieltynyt siihen, että haluaisin juoda sitä. Tottakai Keemun Superfine -laatu menee yksittäisenä kupillisena silloin tällöin, mutta jokailtaiseksi teeksi se on hiukan liian eksoottista juotavaa.

Maut ja tuoksut sikseen – Superfinen väri oli miellyttävän tumma ja sielukas. Lisäksi heinäisyyttä vähentää hiukan viileämpi, noin 75-80 asteinen vesi. Toisekseen tämä tee on mielestäni parhaimmillaan ilman makeutusta, sillä ainakaan sokeri ei tuo teen koko potentiaalia esiin. Makeuttamattomana useimmat teet – Keemun Superfine mukaan lukien – ovat minulle hiukan liian vahvoja, mutta karaistuneemmalle nautiskelijalle uskoisin tämän laadun sopivan kuitenkin hyvin.

Elokuva-arvosanoin antaisin tälle teelle kaksi tai kolme tähteä. Hiukan liian eksoottinen ja hienosäätöä vaativa tee, mutta ei se silti hassumpaa ole.