Author Archive

Arvio: FOP Yunnan musta tee

Keskiviikko, Helmikuu 17th, 2010

Wow!!! Sain jonkin aikaa sitten eräältä kollegaltani hänen suosittelemaansa taiwanilaista mustaa teetä. Ihastuin: tee oli kuin samettia, kuin ruusun terälehtiä olisi lisätty joukkoon! Kyseinen tee loppui minulta hetki sitten, ja harmittelin asiaa: mistä taas saisin saman makuista mustaa teetä? Tämä FOP Yunnanin musta tee ratkaisi asian! Käy myös maidon kanssa hyvin- kylmänä tai kuumana. Tästä enemmän alla.

Aloitin teeharrastukseni taiwanilaisissa taideteehuoneissa teinivuosinani Taiwanilla asuessani. Näissä hauskasti sisustetuissa tunnelmallisissa tiloissa oli tarjolla teetä monin eri valmistusmenetelmin valmistettuna, modernista perinteiseen. Moderni tapa valmistaa teetä oli samansuuntaista kuin cocktailien valmistus – mutta ilman alkoholia. Perinteisempi haudutus tapahtui punasavipannulla. Lasisia teepannuja oli käytössä myös.

Siihen aikaan suosimani teen valmistustapa oli se moderni, joka itsessään minulle sisälsi kokonaisen pienen teemaailman: kylmään laadukkaaseen teehen miksattiin esimerkiksi ihania hedelmämehuja cocktailinomaisesti, lukemattomin makuvivahtein. Juuri tämä tapa valmistaa teetä aloitti taiwanilaisen 80-luvun teerenesanssin, tuoden teen osaksi populaarikulttuuria.

Olen maistellut tätä FOP Yunnan mustaa teetä viime aikoina monissa eri tilanteissa. Valmistin sitä pannullisen eräänä aamuna, kun ajattelin itseäni kahvista taas kerran vieroittaa. Toinen teekupilliseni oli ehtinyt jo jäähtyä ja päätin hetken mielijohteesta lisätä siihen maitoa … badam, maku oli yhtäkkiä samanlainen kuin Taiwanissa juomani ja kovasti ikävöimäni kylmä maitotee! Wow. Olen taas kotona. Upeata, että nyt Suomesta on saatavissa teetä, joka on yhtä hyvää kuin toisessa rakkaassa Taichungin kotikaupungissani 1980-luvulla juomani tee. Nyt tiedän, mitä teetä käytän pohjana, kun tätä modernia teenvalmistustapaa suomalaisessa kontekstissa kehitän ja kokeilen!

Päivi Kuusela

Rose Oolong

Torstai, Tammikuu 28th, 2010
Rose Oolong

Photo by: Victoria Spiridonova

Rose Oolong -tee toi aluksi mieleeni taiwanilaisen ”Rose House” teehuoneen. Teehuone oli aina täynnä ruusun tuoksua; huumaava tuoksu oli peräisin aidoista leikkokukista. Visiitti oli aina elämyksellinen. Ja niin oli myös tämä tee.

Minulla ei ole muistikuvaa siitä että olisin aikaisemmin juonut oolong teetä, johon on sekoitettu ruusunterälehtiä. Olen juonut laadukasta mustaa teetä, johon olin itse lisännyt ruusun terälehtiä. Yllätyin myös aluksi juuri tämän kyseisen oolong-tee laadun yhdistämisestä ruusun terälehtiin: Mitähän tapahtuu kun maut kohtaavat? Maku oli kevyt ja sointuva, ruusun terälehtien makua korostava. Aito ruusuinen elämys!

Tähän teehen oli oivallista käyttää Rose-teesettiä. Valokuvaaja- ystäväni tallensi tähän teehetkeen liittyvän tunnelmallisen kauneuden mielestäni upeasti. Sellaisenaan tämä tee sopiikin parhaiten askeettisen romanttisiin tunnelmiin.

Minulle ruusun terälehdet kuvastavat voittokkuutta ja juhlaa. Näin ollen olisi mielenkiintoista tulevaisuudessa kokeilla, miten tämä tee soveltuu erilaisten juhlahetkiin yhdistettävien kakkujen kanssa: juustokakku, marenkikakku, moussekakku … Suosittelen kokeilemaan seuraavan juhlahetken tullen!

Päivi Kuusela

Arvio: Ginseng Oolong

Torstai, Tammikuu 7th, 2010

bigstockphoto_Tea_From_China_2894701Olin juonut erinomaista kiinalaista ginseng teetä ystäväni tarjoamana viime vuonna. Tämän kokemuksen pohjalta tilasin tätä teetä maisteltavaksi. Yllätyksekseni tämä ginseng tee oli ulkomuodoltaan erilaista. Haudutin tätä teetä myös eri tavalla kuin ystäväni- hän oli käyttänyt Yixing pannua. Minä kokeilin haudutukseen posliinikannua. Tämän teen yhteydessä valitsemani haudutustapa toimi hyvin. Olin tyytyväinen tilaamaani.

Maistelimme tätä “Pehmeää Ginseng Oolong” -teetä joulunaikana perhepiirissä. Pehmeä, hieman makeahko, jollain tavalla todella kehoa ja sielua lämmittävä tee. Eräs perheenjäsen havaitsi teessä hieman lakritsan makua, ja toinen oli sitä mieltä, ettei ollut maistanut näin hyvää teetä vähään aikaan! Hyvä talvenajan tee.

Arvio:Organic King of White Jasmine

Torstai, Lokakuu 29th, 2009

Teetä neljälleOlen Päivi, ja lähtökohtani teehen on pitkälle kehittynyt taiwanilaisen teekulttuurin konteksti.

Mielestäni laadukkaan valkoisen teen, oikein haudutettuna, kuuluu hieman makea jälkimaku. Juuri sellainen, joka sopii kevätsateiseen iltaan. Tämän valkoisen teen laatua en pysty tarkemmin arvioimaan, koska mukana oleva jasmiini lisää teen makuun oman säväyksensä.
Nautimme tätä teetä neljän hengen voimin eräänä syksyisenä iltana Töölössä. Tarjolla oli myös lohisalaattia ja pieniä makeita herkkuja. Illan lopuksi maistelimme, vertailun vuoksi, myös jasmiiniteetä, jossa oli ”perinteisemmin” vihreätä teetä valkoisen sijaan.
Tulos: tämä tee on pehmeä ja aromikas. Sopii myös savustetun lohen kanssa hyvin.