Alkutuoksu on tumma, kahvimainen, sitten kirpeän marjainen, lopussa myös kauraista viljaisuutta. Lehtien huuhtelun jälkeen kahvimaisuus palaa. Tuoksu on makea ja hedelmäinen, mutta siinä on myös yancha wulongeista tuttu sävy, joka ilmenee hienona kirpeytenä ja vankkuutena, ja tuo mieleen graniitin.

Maussa ilmenee ensin tumma paahteisuus, lopussa mukaan astuu sopiva annos kirpeyttä, ei pistävää, ainoastaan mukavasti kihelmöivää. Vaikka maku onkin makea, pitää tummuus makuprofiilin kokonaisuudessaan tasapainossa.

Toisessa kupissa kirpeys lisääntyy, mutta edelleen se on pehmeä, ei kitkerä. Paahteisuus on jokseenkin vähentynyt. Kielen takaosan sivuilta kirpeys alkaa muuttumaan mukavaksi tiivistyneeksi makeudeksi, enteillen nautinnollista jälkimakua.

Kolmannessa kupissa kirpeys vähenee taas hiukan, hedelmäiset ja tumman karamellimaiset sävyt pääsevät esille. Suutuntuma on liukas, nopea ja sylkeä erittävä.

Neljännessä ja viidennessä kupissa maku pysyy makeana/hedelmäisenä. Paahteisuus leikkii tasa-alalla ja kirpeys laantuu. Jälkimaku on mehevä, sylkirauhanen toimii. Hyvin makea, hiukan hedelmäinen.

Vaikka Butterfly of Taiwan on myös tumma wulong, se on kovin erilainen Formosa Fancy Oolongista. Tässä paahteisuus ja tummuus korostuu enemmän, ja kirpeyttä on enemmän. Kannattaa kuitenkin varoa ylihauduttamista, jottei teestä tule kitkerää ja kuivaa.

Formosa Fancy on väriltään kirkas ja syvän oranssi. Tuoksu on elegantti, hienostuneen kukkainen ja muistuttaa taaskin paljon darjeelingia. Toisella haudutuksella tuoksu on paksumpi ja maitomainen, neljännellä kupilla aromi haalenee, mutta maku on edelleen lumoava.

Myös maku muistuttaa darjeelingia: ensimaku on paahteinen sekä pehmeä ja pyyhkäisee suun yli muuttuen lopussa hieman hapokkaaksi. Tämän väistyttyä taustalta paljastuvat paremmin hienot kukkaiset sävyt ja tietty pähkinäisyys. Suutuntuma on hyvin paksu ja pehmeä.

Jälkimaku on selkeän voimakas ja vaihtelee teen maun edetessä. Jälkimakua tarkoittava kiinalainen sana yun tarkoittaakin riimiä, joten eikö olekin ymmärrettävää, että kun teen maku vaihtuu, myös sen riimimaku muuttuu? Alussa jälkimaku on kukkainen, sitten paahteinen ja lopussa voimakkaan mehevä.

Märkien lehtien erittäin tumman ruskea väri kertoo yllättävän korkeasta hapettumisasteesta. Huomattavasti vahvemmin hapetettuja lehtiä kuin muiden taiwanilaisten wulongien lehdet joita olen maistanut.

Pidin Fancy Oolongista. Se muistuttaa hämmästyttävän paljon eräitä loistavia darjeelingeja, joita olen juonut ja joiden kaltaista makuprofiilia olen sittemmin etsinyt. Fancy oolongin maku on hyvin tasapainoinen, pidän erityisesti korkeitten kukkaisten sävyjen, alempien täyteläisen pähkinäisten sävyjen ja piristävän hapokkuuden vuorottelusta ensimmäisissä haudutuksissa.

Lehdet ovat hyvin isoja ja tummia, muistuttavat lastuja tai pieniä paloja isommasta pu’erh-kakusta. Kuiva tee tuoksuu raikkaalle ja makealle.

Teen tuoksu on maanläheinen, mutta väri vaaleahko. Maussa on maanläheisyyttä, mutta myös outoja, melkeinpä suolaisia tai salmiakkisia sävyjä, jotka tuntuvat mietoina kielen takaosassa. Kaipa tuota voisi heikoksi kuivuudeksikin kutsua, vaikka tähän termiin liittyykin liian negatiivisia konnotaatioita.

Haudutukset ovat hienoja, mutta miedompia ja kirkkaampia kuin shu pu’erhit joita olen juonut, sekä väriltään että maultaan. Välillä kupista heijastuu myös hedelmäisiä sävyjä.
Suutuntuma on pehmeä ja sakea, myös pientä astrigenssia esiintyy. Jälkimaussa on makeutta ja raikkautta, joka leviää nenäänkin asti.

Qi on vakaa, mielen resonanssi teen kanssa. Hiljainen, mykkä ja sanaton olo jonka hyvä tee saa aikaan – piirre, jolle voi vain hymyillä. Vahva, mutta toisaalta odotin vielä vahvempaa.
Tämä tee hämmentää minua suunnattomasti. Ye Sheng tarkoittaa villiä teekasvia, joten onko tämä tee villiä? Jos se on 1800-vuotta vanhoista teepuista niin varmastikin on. Mitä sitten tarkoittaa ‘perinteisin menetelmin fermentoitu’? Shu pu’erhin valmistustapa kehittyi vuonna 1972, joten sitä tuskin voi vielä sanoa kovin perinteiseksi tavaksi valmistaa teetä.
Tee ei ollut yhtä tummaa tai yhtä vahvan maanläheistä kuin shu pu’erh. Onko se siis sheng pu’erhiä? Nuori sheng tapaa saada vatsan kivistämään monilla ihmisillä (myös minulla, vaikkakin ajan kanssa vatsa tottuu teehen), ja myös tällä teellä oli samoja vaikutuksia.

Oma veikkaukseni: tämä on (villeistä tai ei) daye-lajikkeen lehdistä tehtyä, melko nuorta sheng pu’erhiä, joka varmasti olisi hyvin kiinnostavaa muutaman vuoden iätyksen jälkeen. Mutta kuka tietää…

Ja asia ratkesi, löysin netistä seuraavan viittauksen tähän teehen:

”Théhuoneen Ye Sheng Pu-erh muistuttaa kaarnaa. Se on valmistettu 1 800 vuotta vanhojen teepuiden lehdistä ja sen vuosikerta 2004 on myös puodin kallein tee.”

Kysyin vuosikerrasta vielä théhuoneelta, josta vastattiin teen olleen vuodelta 2004, vaikkakin heidän nykyinen Ye Shenginsä on vuodelta 2005. Olen iloinen että sain maistaa tällaista hienoa teetä.

Lehdet ovat harmaanvihreitä, ohuita, kevyitä ja pieniä. Tuoksu on voimakkaan makea, ja siinä on erikoinen liköörimäinen käänne. Kun lehdet lisää lämmitettyyn teekannuun, ne tuoksuvat ensin paksun pähkinäiseltä, sitten suklaalta ja toffeelta, kunnes tuoksu lopulta muuttuu eloisan marjaiseksi suklaisilla takasävyillä.

Haudutetun teen tuoksussa on mietoa kastanjaa, juotaessa kupin reunoilta alkavat tuoksumaan myös karamellimaiset sävyt. Maussa on paahteinen ensivaikutelma ja tyydyttävä suutuntuma, ja todellakin erikoinen kirpeähkö, ei-makea, loppumaku.

Vaikuttaa siltä, että haudutusten edetessä teekin makeutuu. Kun esimmäistä kuppia ei voinut kutsua edes makeahkoksi, saattoi kolmannessa kupissa maistaa jo mietoa karamellia.

Ehdottomasti Mao Jianin paras piirre oli sen monipuolinen tuoksu. Se myös tasapainotti tavallaan maun kirpeyttä ja osaltaan varmasti vaikutti kolmannen kupin lievään makeuteen. Mukavan etenevä ja muuttuva tee.

Pu’erh teessä kakun kääre kertoo paljon. Tässä kääreessä on keskelle painettu merkki ”cha” (茶)tarkoittaa teetä, ja jossain CNNP:n kakuissa se voi olla myös esimerkiksi keltaisen tai vihreän värinen. Cha-merkkiä ympäröi kahdeksan ”zhong”-merkkiä (中), joka tarkoittaa Kiinaa.

Kääreen keskellä CNNP:n logo

Kakun lehdet ovat tummia ja tiukkaan painettuja, sekä tuoksuvat villaiselta ja viljaiselta. Tee tuoksuu silti varsin mielyttävältä, eikä siinä ole pistävää kalanhajua, jota joissain nuorissa tai huonolaatuisissa teekakuissa esiintyy.

Mainittakoon vielä tässä, että teelehtien väristä ja maun profiilista päätellen tämä kakku on shu pu-erhia, jota usein kutsutaan ”keinotekoisesti kypsytetyksi”. Shu pu’erh käy läpi valmistus prosessin, joka antaa sille vanhaa pu-erhiä muistuttavan maun. Shu-kakut silti paranevat yhtälailla vanhetessaan ja ovat arvostettuja.

Pu’erhin lehtiä kannattaa usein huuhdella nopeasti kuumalla vedellä ennen ensimmäistä haudutusta, jotta puristetut teelehdet alkaisivat avautua ja vapauttaa aromeitaan. Huuhtelun jälkeen tämän kakun lehdet tuoksuvat voimakkaan puumaisilta, mutta silti vielä pehmeältä. Tuoksu on viipyvä ja pehmenee lopussa.

Ensimmäinen haudutus on tumman oranssi/ruskea, ja vaalenee posliinisen teemaljan reunoille. Tuoksu on lämmin ja maanläheinen, mutta helpotukseksi ei aggressiivinen tai pistävä. Puerhin tuoksua on vaikea kuvailla, mutta kun sen kerran haistaa, sen kyllä muistaa. Siinä on maanläheisyyttä, joka tuo ainakin minulle välittömästi mieleen kesämökin ja maaseudun. Tuoksu on tiivistyneempi ja sen painopiste on ikään kuin alempana kuin vaikkapa wulongien kepeät ja herkemmät sävyt.

Maku on jopa yllättävän helposti lähestyttävä. Siinä on viljaisuutta, mutta myös pehmeämpää sävyä, jota melkeinpä kuvaisin hedelmäiseksi. Suutuntuma on erityisen pehmeä ja täyteläinen.

Toinen haudutus

Seuraavat haudutukset ovat huomattavasti tummempia: väri lähenee kahvin mustaa ja vain reunat ovat kullan oranssiset. Maku myös pyöristyy makeammaksi, mutta säilyttää silti suutuntumansa. Jälkimaku on raikas, pehmeä ja pitkäkestoinen.

Tee on hillitty – tai ehkä hillitty ei ole oikea sana, vaan vakaa, tai varma. Jokainen kuppi on tasapainoinen ja laadukas, mutta samalla teessä ei myöskään esiinny samanlaista kontrolloimatonta voimaa, joka tekee wulongin gongfu-hauduttamisesta niin antoisaa. Toisaalta tiedän, että myös tämä pu’erh-kakku tulee jatkossa paljastamaan itsestään aina vain uusia ja uusia puolia. Juuri tämä tekee teen nauttimisesta niin antoisaa.

Erityisesti pidän siitä, että tee ei ole niin raskas tai aggressiivinen. Luulisinkin tämän teekakun olevan helposti lähestyttävissä myös muille uusille pu’erhin juojille.

Puerhia voi hauduttaa useammin kuin useimpia muita teelaatuja, se kestää helposti seitsemän haudutusta ja ylikin, kunhan muistaa pitää veden lämpötilan tarpeeksi kuumana. Itse käytän 100 millilitran yixing-kannua, johon käytin noin 5 grammaa teetä. Huuhdoin lehdet kerran ja aloitin haudutukset noin 10 sekunnista, pidentäen haudutusaikaa asteittain gongfun-haudutuksen tyyliin. Kun irroitat teekakusta sopivaa palasta, kakusta irtoaa väjäämättä myös pieniä irtolehtiä. Näitä lehtiä voi laittaa teekannuun mukaan, sillä puristetulla teellä kestää muutama aina haudutus avautua ja vapauttaa arominsa kunnolla. Kun kannuun laittaa lisäksi irtolehtiä, ovat ensimmäisetkin haudutukset tasaisempia.

Tuotteen koko nimi on Oolong No.17 King’s Grade Doi Tung.

En ole ennen maistanut thaimaalaista teetä, joten olin innoissani kun tee kolahti aamulla postiluukusta sisään.

Pienen taustatutkimuksen jälkeen selvisi, että Doi Tung on vuori Thaimaan pohjoisimmissa osissa, alueella, jossa ennen kasvatettiin ooppiumia.

Lehdet tuoksuvat mausteiselle, makealle ja raikkaan merelliselle. Tee on kierretty puolipallomaiseen muotoon ja vaihtelee väriltään mustasta armeijan vihreään.

Teen tuoksu on maitomainen, mutta ei niin vahva kuin Tie Guanyinissä, ja siinä on erotettavissa myös merellisiä sävyjä. Välillä olen huomaavinani katoavaa mausteisuutta, ehkä kanelia.

Dong Tuin maku on makeahko, hiukan kasvimainen, hitusen kukkainen. Suutuntuma on liukas ja nopea.

Toisessa kupissa on havaittavissa myös hedelmän ja marjan hienoja aromivivahteita. Makua on edelleen vaikea kuvata – se on tavallaan makeaa, mutta ei kuitenkaan. Maku on kirkas ja terävä, mutta silti mysteerinen.

Jälkimaku on samaten jotain kukkaisen ja mausteisen väliltä, ei niin makea, mutta raikas kuitenkin. Jälkimaku katoaa kuitenkin melko nopeasti.

Teen väri on harvinaisen pitkäkestoinen täyteläisen keltainen. Väri ei haalistunut edes kuudennella haudutuksella, vaikka maku alkoikin jo pikkuhiljaa laimenemaan.

Pallomuotoon kierretyissä teelaaduissa kannattaa varoa lehtien määrää. Haudutin Dong Tuita kerran liian isolla määrällä lehtiä, jolloin makuun ilmestyi pientä kitkeryyttä, eivätkä muutamat lehdistä olleet vielä kokonaan kastuneita edes seitsemännen haudutuksen jälkeen.

Tarkastelin lehtiä haudutusten jäljiltä, useimmat olivat kolme ylintä lehteä varressa + satunnainen silmu. Useimmat lehdet ovat kokonaisia ja voisin myös veikata niiden olevan käsin poimittuja. Tämän näkee Dong Tuissa siitä, että ainakin suurin osa lehdistä on varressa kiinni ja kokonaisia. Mekaaninen korjuukone tuottaisi huomattavan paljon rikkonaisempaa materiaalia: kone on yksinkertaisesti niin kömpelö, ettei se voit leikata tarkasti esimerkiksi muotoa silmu + kaksi lehteä. Kädentyötä voi vain arvostaa.

Väri on hienon vihreänkellertävä ja täyteläinen. Gyokuro suoraan käännettynä tarkoittaa jaden vihreää, minkä myös näkee teen väristä. Olen kuitenkin juonut vielä täyteläisemmän ja syvemmän vihreän väristä gyokuroa, eikä Asahi vielä vedä sille vertoja. On myös harmi, että teessä on jonkin verran lehdistä irronnutta pölyä, joka samentaa nestettä.

Maku on vihreä, ruohomainen ja makea. Välillä teessä esiintyy kalamaisia sävyjä – tätä ei kuitenkaan pidä pelästyä, sillä maku ei ole niin vastenmielinen kuin miltä se kuulostaa. Pikemminkin tämä katoava sävy tuo teehen eloa ja raikkautta, ja on myös osa japanilaisten vihreitten teelaatujen vegetaalisuutta.

Jossain japanilaisissa senchoissa olen huomannut eräänlaista sameaa jauhomaista makua. Olin positiivisesti yllättynyt siitä, että gyokuron maku on päinvastoin selkeä ja koherentti.

Teessä on myös juuri sopivan verran kitkeryyttä, joka maistuu lähinnä kielen sivuilla suun takaosassa. Tämä piirre tuntuu vähenevän hiukan veden lämpötilan alentuessa, mutta se ei katoa kokonaan, eikä sen pidäkään, sillä sekin tuo teen tasaiseen laatuun juuri sitä lisäpotkua mitä se tarvitsee.

Gyokoru on hieno japanilainen teelaatu, joka eroaa senchasta siinä, että sitä kasvatetaan vähintään kaksi viikkoa varjossa. Tämä muuttaa kasvin sisältämien ainesosien tasapainoa ainakin niin, että teaniini- ja kofeiinipitoisuus nousee ja katekiinipitoisuus laskee. Teaniini on teen rauhoittava aine, ja katekiini taas kitkeröittää teetä. Tuloksena teestä tuleekin makeaa ja myös hyvin rauhoittavaa.

Rauhoittavuudesta puheen ollen, tee on rentouttavaa, mutta korkean kofeiinipitoisuutensa vuoksi myös stimuloiva vaikutus puskee esiin. Gyokuro on kuitenkin vaikuttavaa, teen kyllä tuntee selvästi mielessä ja kehossa.

Teen lehdet ovat pitkiä ja hyvin kauniin vaalean keltaisen sävyisiä. Tee koostuu ainoastaan avautumattomista silmuista, ja niissä on nähtävissä tuota pientä valkoista haituvaa jota nuorissa nupuissa ilmaantuu. Kuivat lehdet tuoksuvat makeilta ja hedelmäisiltä, tai kuten melonilta, niin kuin tuoteselostekin mainitsee.

Haudutettu tee on lähes väritöntä ja muistuttaa paljon hienoa valkoista teetä. Haalea väri saattaa häiritä alkuun, mutta ei hätää, tee kyllä maistuu itselleen.

Ideaalinen teekuppi Yellow Needle Yunnanille olisi pieni, ehkä 50ml lasinen kuppi. Näin koska tee on niin hienoa, että sitä tulisi nauttia pieniä määriä hitaasti ja antaumuksella, ja koska nesteeseen lehdistä irtovia haituvia voi tarkastella vain lasisesta astiasta. Nämä haituvat ovat yksi teen hienoimmista ominaisuuksista – niiden tanssia on todella rauhoittavaa katsella teen kanssa.

Teen tuoksu on hyvin hämmentävä: välillä se tuoksuu suklaiselle, välillä mausteiselle ja ruokaisalle kuin lihakeitto, välillä hedelmäiselle.

Maku on aivan yhtä vaikeasti kuvattava. Yellow Needlessä on tiettyä makeutta, joka kuitenkin peittyy nopeasti kuivahtaneemman maun alle. Lisäksi teessä on joukko muita makuvivahteita, joita en kuitenkaan osaa tunnistaa. Jälkimaku on makea, raikas ja hedelmäinen.

Tämä tee on myös hyvin rauhoittavaa, vaikka se vaatiikin hiukan keskittymistä päästäkseen täyteen vauhtiin. Suosittelisin teetä nautittavaksi meditaation (ja en tarkoita vain zazen meditaatiota vaan mitä tahansa rauhoittumista) jälkeen, jolloin mieli on hiljainen ja valmis ottamaan teen vastaan. Rauhoittava vaikutus tulee aalloissa, kuten Yin Zhenissä, mutta esiintyy myös kummallisissa päinvastaisissa aalloissa, jotka johtavat täydelliseen hiljaisuuteen ja humisevaan kehon rentoutumiseen.

Kaiken kaikkiaan tee on hyvin kaoottinen ja arvaamaton. Mieleen tulee englantilainen sanonta ”storm in a tea cup” – Yellow Needle Yunnan on eräänlainen nurinkurinen myrsky, joka laannuttaa kaiken häiriön. Se voisi myös edustaa sitä odottavaa hetkeä luonnossa ennen suurta myrskyä, jolloin kaikki on vielä hiljaista.

Masala Chai

Masala chai on hindin kieltä ja tarkoittaa sananmukaisesti mausteista teetä. Masala chai valmistetaan perinteisesti täysmaidon ja veden sekoitukseen ja nautitaan makeutettuna. Juoman historia juontaa tuhansien vuosien taa Intiaan ja perinteiseen ayurvediseen lääketieteeseen, joskin mausteista maitoteetä on nautittu muissakin kulttuureissa. Masala chaista on tullut muodikas juoma myös länsimaissa. Täällä sitä tosin valmistetaan useimmin mausteisen, teeuutetta sisältävän siirapin pohjalta. Maun myötä myös nimi on länsimaistunut: juomaa voi tilata kahvilasta nimellä chai latte, tai yksinkertaisesti chai.

Tarkkaa tietoa teenjuonnin yleisyydestä muinaisessa Intiassa ei ole säilynyt. Teetä tiedetään kuitenkin hyödynnetyn vuosituhansien ajan lääkinnässä ja ruuanvalmistuksessa. Teen kysyntä Intiassa lähti eksponentiaaliseen kasvuunsa vasta brittien vaikutuksesta Intian ollessa saarivaltion alusmaana; nykyisin Intia on kärkisijalla sekä teen tuotannossa että sen kulutuksessa. Masala chai sai nykyisen muotonsa siirtomaavallan aikana, kun juomaan lisättiin voimakasaromista mustaa intialaista teetä. Maitoinen, mausteinen musta tee on nykyisin erottamaton osa intialaista arkipäivää.

Masala chai on ehdottomasti yläkäsite, sillä juomasta on jokseenkin ääretön määrä erilaisia versioita. Siinä missä muita teelaatuja valmistettaessa voidaan seurata yksiselitteistä ohjetta, masala chain valmistuksessa parametreja voi muunnella juuri oman makunsa mukaisesti. Puhdasoppista reseptiä on turhaa etsiä avuksi, sillä kulttuuriin kuuluu, että joka savusta löytyy oma reseptinsä. Mitä mausteseokseen tulee, Mithi Chaita voi kuitenkin pitää perinteikkäänä, sillä se pohjautuu ayuruvediseen perinteeseen.

Masala chaita voi valmistaa esimerkiksi seuraavalla tavalla: kuumennetaan täysmaidon ja veden sekoitus kiehuvaksi, lisätään mausteet, makeutusaine ja teenlehdet ja annetaan hautua voimakkaan makuiseksi. Masala chaita valmistettaessa teen lehtiä saatetaan jopa keittää, mikä tuntuu tavalliseen mustaan teehen tottuneelle suorastaan kirpaisevan epäortodoksiselta.

Oman maun mukainen masala chai löytyy, kun muunnellaan valmistusprosessia, mausteseoksen koostumusta, mustan teen laatua, maidon määrää ja laatua ja makeutusainetta. Perusohjeena on, että teen tulisi olla riittävän voimakasaromista, ettei sen maku peity kokonaan mausteiden alle. Maitoa laitetaan usein runsaasti, jopa enemmän kuin vettä. Täyteläinen täysmaito soveltuu tarkoitukseen hyvin, mutta mieltymysten mukaan juoman voi valmistaa vegaanisista valmisteista, vähärasvaisesta maidosta tai vaikkapa makeasta maitotiivisteestä. Makeutukseen voi käyttää valkoista sokeria, mutta suositeltavampia vaihtoehtoja ovat aromikkaat sokerit, kuten kandi- tai ruokosokeri.

Mithi Chai on taattua masala chaita, mausteista teetä. Seokseen kuuluu lakritsinjuurta, fenkolia, anista, kaardemummaa, mustapippuria, kanelia, inkivääriä ja neilikkaa. Lisäsin teehen mustaa Chamraj TGFOP –teetä, valmistin n. ½ vesi-täysmaitoseokseen ja makeutin tummalla muscovado-ruokosokerilla. Haudutin mausteseosta ensin nelisen minuuttia, lisäsin teenlehdet ja annoin hautua toiset neljä minuuttia. Lopputuloksena oli tuoksuva, lämmittävä juoma, joka sopisi paremmin kuin hyvin tarjottavaksi jälkiruokana illallisella. Maku oli pehmeä, kermainen, lakritsainen, makea ja viipyilevä – ei vähääkään liian pippurinen ja väkevä. Täyteläinen ja voimakas juoma sopii takuulla viilenevien syysiltojen lämmikkeeksi, mutta kevään kunniaksi kokeilin Mithi Chaita myös kruunattuna nokareella vaniljajäätelöä. Tällöin riittää vähempi maitopitoisuus, eikä sokeria tarvitse lisätä. Vanhoista perinteistä viis, tässä yhdistelmässä on varmaa ainesta uuteen!

Calebasse

Mate on itselleni varsin uusi tuttavuus. Innostuin kokeilemaan ensin maustettua matea parin ystäväni yllyttämänä ja lopulta uskaltauduin testaamaan myös maustamatonta Yerba Matea. Maun totesin vaativan tottumista. Nyt kun itse maten makuun on vähitellen tottunut, voi paremmin arvioida eri aineksilla maustettuja mate-juomia.

Maté Sweet Orange sisältää Yerba Maten lisäksi lakritsinjuurta, appelsiininkukkia ja appelsiininkuorta. Tämän maten tuoksu on huumaava: ihanaa ja raikasta appelsiinia. Lakritsin tuoksu ja maku eivät kuitenkaan ole mielestäni yhtä helposti havaittavissa. Maustamattomasta matesta Sweet Orange poikkeaa nimenomaan raikkaudellaan. Kuitenkaan mistään appelsiinimehuun verrattavasta ei ole kyse, vaan matea on maustettu juuri sopivasti matelle ominaisen maun peittymättä. Mate Sweet Orange sopii mielestäni erityisesti kevätaamun käynnistäjäksi kofeiinipitoisuutensa takia.

Ohjeen mukaan matea haudutetaan 75-85 asteessa 5-8 minuuttia. Itse en käyttänyt maten valmistukseen perinteistä calebassi-kuppia ja bombillaa vaan ihan tavallista mukia ja siivilää. Parhaiten alkuperäiseen matenjuonti tunnelmaan ehkä kuitenkin pääsisi asianmukaisella välineistöllä ja hyvässä seurassa.

Anna Äystö