Dance of the Berries

danceof

Dance of the Berries on kiinalainen valkoinen tee, joka on maustettu omenalla, ananaksella, mangolla, papaijalla, päärynällä, vadelmalla, mansikalla ja ruiskaunokilla.

Tee on kaunis kirkkaan syvine väreineen, joita erilaiset kuivatut hedelmät ja kukat tuovat kuivien teelehtien harmauteen. Tuoksu on vähintään yhtä värikäs; erittäin mehukas ja voimakas eksoottisten hedelmien sävykirjo tulvahtaa esiin pussia avattaessa. Vahvan hedelmän alta voi silti vielä erottaa hieman vaatimattomampaa valkoisen teen kosteaa ja raikasta tuoksua.

Teen tuoksussa hedelmät tasoittavat jo huomattavasti. Pohjalle levittyy valkoisen teen heinämäisyys, johon hedelmän kirpeähköt sävyt sopivat yllättävän hyvin yhteen. Maku alkaa tiiviillä ja ja lievällä makeudella, joka luisuu nopeasti valkoisen teen viljaisuuteen. Suutuntumasta on selvästi erotettavissa hedelmien mehukkuus, joka tuntuu maun tiiviytenä kielen sivuilla, sekä tähän peilautuvan valkoisen teen keveys. Jälkimaku on on pitkä, makea ja hento – kenties teehen lisättyjen kukkien korostama.

Dance of the Berries sopii lisättyjen hedelmien ja kukkien vuoksi erinomaisesti niille, jotka eivät vielä ole tottuneet teen hienovaraisiin suutuntumiin. Muutenkin tämä tee sopii erityisesti niissä tilanteissa, kun haluaa jotain helppoa ja palkitsevaa juomaa. Tähän teehen suosittelisin lisäämään maitoa vielä vähemmän kun normaaliin teehen, sillä maito saattaa laimentaa teen tiiviin suutuntuman olemattomiin.

Teen luokitusjärjestelmä

pekoe

Varsinkin mustien teelaatujen nimen ohella mainitaan usein sarja erikoisia kirjaimia, kuten FTGFOP. Näitä kirjaimia käytetään teemateriaalin laadun luokitteluun erityisesti englannin vaikutuksen alaisissa teemaissa sekä muutamassa kiinalaisessa teelaadussa, jotka on tarkoitettu ulkomaille vietäväksi. Kiina, Japani, Taiwan ja Korea eivät useimmiten käytä tätä luokitussysteemiä.

Kirjainsarjojen ytimestä löytyy perustermi OP eli Orange Pekoe. Pekoen nimen arvellaan juontavan kiinalaisesta sanasta, joka tarkoittaa valkoista untuvaa. Pekoella viitataankin usein hopeisen haituvan peittämään nuoreen, juuri puhjenneeseen silmuun. Orangen arvellaan viittaavan joko hollantilaiseen Orange-Nassaun–sukuun, joka näytteli tärkeää roolia teen tuomisessa Eurooppaan, tai valmiin korkealaatuisen teemateriaalin oranssin vivahteiseen väriin.

Orange Pekoella tarkoitetaan kokonaisia lehtiä, jotka sisältävät suhteellisen vähän silmuja. Toisaalta joskus Orange Pekoeta saatetaan pitää myös eräänlaisena mustan teen yleisnimityksenä. Seuraavaksi korkein laatu on FOP, Flowery Orange Pekoe. Tämä laatu sisältää enemmän silmuja sekä korkealaatuisempaa lehtimateriaalia. Seuraavat termit ovat GFOP, Golden Flowery Orange Pekoe, sekä TGFOP, Tippy Golden Flowery Orange Pekoe. Kummatkin implikoivat, että tee sisältää enemmän silmuja ja laadukkaampaa lehtimateriaalia. Parhain tee merkitään koodilla FTGFOP, Finest Tippy Golden Flowery Orange Pekoe. Tämän laatuinen tee sisältää jo huomattavasti silmuja ja valmistetaan usein käsin. Toisinaan kaikista parhain tee merkitään joko lisäämällä koodin eteen S eli Special tai koodin loppuun numero 1.

Orange Pekoesta SFTGFOP1-laatuihin lehtimateriaali muuttuu kokonaisemmaksi ja paremmaksi. Usein tee kuitenkin halutaan murskata pienemmäksi, jolloin materiaalia voidaan käyttää teepusseissa. Murskattua lehteä haudutetaan myös irtolehtisenä kun halutaan vahvaa teetä, johon voi lisätä esimerkiksi maitoa. Orange Pekoen jälkeen murskattua materiaalia tarkoittava nimitys on BOP, Broken Orange Pekoe. Murskatun materiaalin koodit juoksevat kokonaisten lehtien tavoin aina nimitykseen TGFBOP1 asti, mutta nämä ovat suhteellisen harvinaisia. Kaikista rikkinäisin lehti on Fannings ja Dust, jolla tarkoitetaan lehtien lajitteluprosessista yli jäänyttä teepölyä. Pölyä saatetaan merkitä kirjaimilla F ja D, ja juuri tätä materiaalia käytetään useimmiten teepusseissa.

Ceylon-tee

tea_logo_3

Olemme vastikään lisänneet Teekauppaan toisen korkealaatuisen srilankalaisen mustan teen Shawlandsin ja tulemme lähiaikoina lisäämään vielä uusia Ceylonin teelaatuja valikoimaamme. On siis aika tarkastella lähemmin Sri Lankan teehistoriaa.

Vielä 1860-luvun lopulla Sri Lankan talous tukeutui vahvasti kahvin viljelyyn, mutta vuonna 1869 maan kahviviljelmille iski kahviruoste-sieni Hemileia vastatrix – katastrofi, joka tuhosi koko maan kahvitalouden. Kahvin tilalle jouduttiin etsimään nopeasti uusi viljeltävä lajike, ja vastaus löytyi teestä, jota englantilainen James Taylor oli jo 1850-luvulla kokeillut viljellä. Euroopan teemarkkinoilla huomattiin nopeasti Ceylonissa tuotetun teen laadukkuus, ja Sri Lankan teetuotanto nousi lyhyessä ajassa moninkertaiseksi.

Suuri osa Ceylonin teestä kasvaa 900-2500 metrin korkeudessa saaren keskusvuoriston jyrkillä rinteillä. Kostea meri-ilmasto, monsuunisateiden tuoma kosteus ja ajoittainen kuuma merituuli muokkaa Sri Lankan teestä vahvaa, kauniin kuparisen väristä ja korkeimmilla viljelmillä erittäin aromikasta.

Kummatkin valikoimamme nykyisistä Ceylon-teelaaduista, Idulgashena ja Shawlands, ovat peräisin maailmankuuluilta Uva-maakunnan viljelmiltä. Uvan plantaasit sijaitsevat Sri Lankan keskusvuoriston itäisillä rinteillä noin 900-1500 metrin korkeudessa. Loppukesästä alueelle puhaltavat erityisen kuumat ja kuivat Cachan-tuulet, johon kasvit reagoivat kuten kuivuuteen sulkemalla lehtensä. Tuulet myös muokkaavat lehtien kemiallisia ominaisuuksia saaden aikaan Uvan teelle ominaisen erityisen tiiviin ja pehmeän maun.

Pu’erh China (50g varastotuote)

puerhchina_m

Pu’erh teetä on jo pitkään markkinoitu länsimaissa varsinaisena terveysteenä, joka muun muassa auttaa painonpudotuksessa ja vähentää kolesterolia. Vaikka kaikkia terveysvaikutteita ei ole (vielä) todistettu tieteellisin metodein, voidaan pu’erhin juomista pitää kokonaisuudessaan terveellisenä tapana kuten teen juontia yleensäkin.

Pu’erh tunnetaan myös sen iätyspotentiaalista; hienoimmat pu’erh-laadut ovat jopa 60-50 vuotta vanhoja. Nuori pu’erh on alunperin hyvin lähellä vihreää teetä, ja vasta vuosien hapetuksen ja mikrobien työn kautta se saavuttavat sitä tummuutta ja ”maanläheisyyttä”, josta pu’erh tunnetaan. Tämän raa’an ja pitkästä säilytyksestä hyötyvän sheng pu’erhin lisäksi valmistetaan myös shu pu’erhia, jonka mikrobien toimintaa on nopeutettu niin, että teestä tulee heti tummaa ja vanhan kaltaista. Shu pu’erhia (ja shengiä) voi nauttia heti sen valmistumisen jälkeen, mutta se hyötyy iätyksestä.

Useimmiten pu’erhin lehdet puristetaan kiekoiksi, tiiliksi tai muihin muotoihin, mutta silloin tällöin lehtimateriaali jätetään myös irtomuotoon. Teekakkuihin verrattuna irtolehtinen pu’erh ikääntyy nopeammin, sillä ilma ja kosteus vaikuttavat siihen helpommin kuin tiiviisiin kakkuihin. Pu’erh China on juuri tällä tavoin irtomuotoon jätettyä shu pu’erhia. Sitä kannattaa hauduttaa juuri kiehahtaneella vedellä, jolloin lehdistä saa irti monta tummaa ja vahvaa haudutusta. Seuraavaksi lyhyt maisteluraportti China Pu’erhista:

Kuivat lehdet tuoksuvat hyvin erikoisilta. Niistä löytyy puumaisuutta ja viileää raikkautta, mutta myös erikoista liköörimäistä hedelmäisyyttä. Haudutetun teen tuoksu on samettisen pehmeä ja tallimainen, ei kuitenkaan niin terävän juurinen/perunainen kuin useat pu’erhit. Sen sijaan tuoksusta voi erottaa jopa tiettyä makeutta. Maku on paksu ja erittäin pehmeä, suun peittää paksu samettimainen tunne. Myöskään maultaan tämä pu’erh ei ole sitä aggressiivisempaa luokkaa, vaan pehmeydessään helposti lähestyttävä kaikille teenjuojille.

Toinen haudutus, ja epäilemättä myös lukuisat seuraavat, jatkavat samalla vankalla linjalla. Teen viiletessä mausta ja tuoksusta erottaa myös toisenlaisia sävyjä; lakritsaa ja yrttimäisyyttä, pienellä mielikuvituksella jopa hedelmäisyyttä. Jälkimaku on makea ja muistuttaa hieman valkoista teetä.

Jade Oolong (50g varastotuote)

jadeoolong

Jade Oolongin pieniksi palloiksi kierretyt lehdet tuoksuvat kostean raikkaalle sekä taiwanilaiselle oolongille ominaiseen tapaan kukkaiselle, ”orkidealle”. Haudutettu tee on tuoksultaan kermaisen täyteläinen ja kukkainen, lisäksi tuoksuun tuo syvyyttä pistävämpi koivuvihdan sävy.

Maku alkaa paksuna ja hieman yrttimäisenä, josta se nopeasti muuttuu siksi kukkaisuuden sävykirjoksi, josta Jade-lajike on tunnettu. Tarkemmin maisteltuna seasta voi löytää myös erinäisiä hedelmäisiä piirteitä. Jälkimaku on pitkä ja lempeä.

Toisessa haudutuksessa tuoksusta erottuu selvästi kirkkaampia ja keveämpiä kukkaisuuden sävyjä. Maku pysyy vahvana ja makeana; nyt hedelmäiset sävyt dominoivat pienellä yrttisellä loppuvivahteella.

Kolmannella haudutuksella tuoksu tuntuu alkaneen hieman pyöristymään ja vetistymään. Maussa esiintyy erinomaisen kirkas ja raikas suutuntuma. Makukin on jo menettänyt kukkaista lumoaan, mutta jatkuu makeana ja hedelmäisenä.

Suositus: hauduta Jade Oolongista lyhyitä haudutuksia suurella lehtimäärällä. Rullatun oolongin hauduttaminen teepallossa voi osoittautua ongelmalliseksi, sillä lehdet tarvitsevat runsaasti tilaa auetakseen.

White Downy (50g varastotuote)

whitedown

White Downyn kuivat lehdet tuoksuvat hieman heinämäiselle, mutta kuitenkin vielä raikkaalle ja makealle, kuin nurmikko kosteana kesäaamuna.

Haudutetun teen tuoksu on sekoitus voimakasta paahdettua kastanjaa sekä valkoisen teen kukkaisuutta. Maku on mieto ja pähkinäinen, jälkimaku makea ja kukkainen. Toisella haudutuksella maku terävöityy ja teen hedelmäiset sävyt nousevat esiin.

Kukicha (50g varastotuote)

kukiccha_m

Vihreiden lehtien tuoksussa on vielä sitä hienovaraista makeutta ja hieman marjaista vivahdetta, joka japanilaisten vihreiden teelaatujen kohdalla tapaa viestiä säilyneestä tuoreudesta.

Maku on pehmeä ja syvä eikä ilmennä kitkeryyttä, jota japanilaisissa vihreissä teelaaduissa usein tapaa. Tuoksu on paksu ja makean pähkinäinen. Jälkimakuun tiivistyy kukichan parhaat puolet: täyteläinen makeus, hienovarainen vegetaalinen vivahde ja juuri sopivan pehmentävä paahteus.

Roasted Apple (50g tax-free)

roastapple

Roasted Apple on sekoitus tummanvihreää isolehtistä kiinalaista senchaa ja paahdettua omenaa. Lehtien tuoksu on erittäin voimakas, lähinnä tuoksuu omenan kirpeys, jota kuitenkin pohjustaa erittäin voimakas kermaisuus.

Tee on onnistuneesti maustettu siinä, että omenan erottaa selvästi myös haudutuksen tuoksusta. Jostain syystä haudutuksesta tuntuu erottavan myös kanelin sävyjä.

Maku on pehmeä, raikas ja makea. Ensivaikutelmalta vihreän teen kevyt suutuntuma saattaa tuottaa pettymystä niille, jotka kovasti pitävät Roasted Applen paksun kermaisesta tuoksusta, mutta itse asiassa tuo keveys sopii hyvin yhteen omenan kirpeyden kanssa, kuten varsinaisessa omenamehussakin. Omena maistuu selvästi teessä, jota senchan hienoinen vegetaalisuus ja ennen kaikkea kirpeys korostavat erinomaisesti.

Marrakech Mint (50g tax-free)

marrakech

Marrakech Mint on perinteiseen marokkolaiseen tyyliin piparmintulla maustettua kiinalaista Gunpowder-teetä. Tämä tee on kehittynyt yhdeksi Marokon symboliksi maan voimakkaan teekulttuurin ansiosta.

Kuten arvata saattaa, tuoksuvat lehdet erittäin voimakkaasti piparmintulle: voiko tästä enää edes tulla muuta mieleen kuin ksylitol-purukumi? Tuoksu on niin raikas, että pelkkä lehtien haistaminen jättää viileän tunteen nenään. Vielä teen tuoksussakin piparminttu on vahvasti läsnä, mutta nyt on selvästi erotettavissa myös Gunpowderin mausteinen luonne. Piparminttu tasapainottaa sopivasti Gunpowderin tummuutta, ja yhdessä ne luovat miellyttävän makean, hieman toffeeta muistuttavan tuoksun.

Maku alkaa pehmeällä ja makealla suutuntumalla, jota korostaa gunpowderin mukava kirpeys. Seuraavaksi seuraan lyöttäytyy selvä piparmintun raikkaus, joka nostaa maun uuteen ulottovuuteen ja johtaa teen erittäin viileään ja makeaan jälkimakuun.

Marrakech Mint on hieno ja tasapainoinen tee, jonka suosio Afrikassa on helppo ymmärtää. Kuten parhaimmissa teesekoituksissa, eivät raaka-aineet kilpaile keskenään, vaan luovat täysin uudenlaisen synkreettisen kokonaisuuden. Tätä teetä voi siis varauksetta suositella myös niille, jotka eivät pidä puhtaan Gunpowderin mausta.

Arvio Taiwan (Formosa) Pi Lo Chun (碧螺春)


paivi
Taustaa
Ilha Formosa, kaunis saari, huudahtivat portugalilaiset Taiwanin saaren tutkimusmatkallaan ensi kertaa nähtyään. Formosa on siis yhtä kuin Taiwan – saari, jolla ensimmäinen Kiinan Tasavalta sijaitsee. Teenystävän on hyvä tiedostaa, että poliittiset ristiriidat saattavat joskus myös kuvastua teen maailmaan vielä ratkaisemattoman kahden Kiinan tasavallan kysymyksen vuoksi. Pi Lo Chun nimi voidaan myös kirjoittaa Bi Luo Chun, riippuen siitä kumpaa kiinan kielen translitteraatiosysteemiä käyttää, pinyiniä vai wade-gilesia.
Soveltuu kahvila-, ja ravintolakäyttöön hyvin
Tämä tee on erinomainen makea perus vihreä tee, joka on testattu aidoissa kahvila-olosuhteissa. Soveltuu kahvila-, ja ravintolakäyttöön hyvin. Hauduttelin teetä aluksi pienessä lasikannussa, kiinalaista vapaata haudutusmenetelmää käyttäen. Viitteellinen haudutusaika on yksi minuutti, mutta tässä haudutusmenetelmässsä mielestäni noin kolmen minuutin haudutusaika oli sopiva. Tällöin tee kannattaa siirtää kokonaan teemaljaan tai vaihtoehtoisesti teelehdet on poistettava koska muuten maku kitkeröityy.

Ohessa oleva kuva on otettu studioltani, jossa teetä testailin. Koska studioni samalla toimii pienenä teekahvilana, testautin teetä myös asiakkailla. Palaute oli erittäin myönteistä. Näin ollen tee soveltuu juotavaksi ennen tai jälkeen treeniä. Lasi pannu näkyy kuvan keskellä.

Teessä on kukkainen tuoksu, ja hedelmäisen mehukas maku. Maku liikkuu senchan ja kevyen oolongin välimaastossa.
Päivi Kuusela