Tee-blogi

Lasisessa pikkukannussani hautuu tällä hetkellä Fujianin valkoinen tee nimeltä Baihao yinzhen eli ”Valkonukkaiset hopeaneulaset”, joka on yksi maailman kuuluisimmista teelaaduista.

Valkoinen tee on jo itsessään legenda. Tai ainakin oli vielä viime vuosituhannen lopulle asti. Suurin osa ihmisistä ei ollut koskaan kuullut siitä ja useimmissa teekirjoissakaan sitä ei mainittu. Jopa ensimmäisen kiinalaista teetä käsittelevän länsimaisen monografian The Art of Chinese Tea (1985) kirjoittanut John Blofeld myönsi, ettei hän ollut koskaan saanut tilaisuutta maistaa sitä.

Itse taisin lukea valkoisesta teestä ensimmäisen kerran upeasti kuvitetusta ranskalaisesta kirjasta The Book of Tea, jossa oli peräti kuva Fujianin Baihao yinzhen-teestä. Tämä oli tuolloin suurin piirtein  maailman harvinaisimman ja kalleimman teen maineessa. Sadan gramman paketti maksoi Pariisin Mariage Fréresillä 90-luvun puolivälissä 450 frangia eli noin 500 markkaa, mikä oli hirvittävä hinta teestä. Mutta pakkohan sitä oli kokeilla, joten ostin 50 grammaa.

Tilanne muuttui ratkaisevasti tällä vuosituhannella, kun valkoisesta teestä yhtäkkiä tuli trendikästä terveysjuomaa. Nykyisin sitä myydään jopa pussiteenä markettien hyllyillä. Saatavuus ei ole ongelma kuten ei enää hintakaan ja valkoinen tee kuuluu jokaisen ”hyvin varustetun” teeliikkeen valikoimiin. Valkoinen tee ei ole myöskään enää yksinomaan Fujianin erikoisuus sillä, koska kauppa käy, tuotetaan sitä muissakin maakunnissa ja jopa Sri Lankassa. Tämä Sri Lankan valkoinen silvery tip ei itse asiassa ole hullumpaa – paljon parempaa kuin esimerkiksi Darjeelingin toistaiseksi varsin identiteetittömät kokeilut vihreän teen ja wulongin valmistamiseksi.

Yksinomaan poikkeuksellisen suurista vaalenharmaista kärkisilmuista koostuva Baihao yinzhen on harvalukuisen valkoisen teen luokan kuuluisin ja jaloin edustaja. Haudutusajan suhteen tämän teen kohdalla vallitsee selvä näkemysero. Pohjoisamerikkalaiset lähteet suosittelevat haudutusajaksi lähes poikkeuksetta noin 1-3 minuuttia ja eurooppalaiset lähteet taas 5-15 minuuttia. Vertailun vuoksi haudutin kaksi kupillista: toinen 3 ja toinen 7 minuuttia. Veden lämpötila oli 70C – tästä ovat kaikki yksimielisiä. Tulos oli mielenkiintoinen. Tuo lyhyempi haudutus tuotti selvästi makeamman juoman, sillä pitempi haudutusaika liuotti teehen muita ainesosia, jotka peittivät osittain teen luontaisen makeuden.

Kokeilin hauduttaa yhden erän myös yön yli kylmässä vedessä jääkaapissa. Tulos oli ihan OK, mutta ei mitään poikkeuksellista. Erikoista oli havaita, etteivät harmaat silmut edes vuorokauden kuluessa suostuneet laskeutumaan lasitölkin pohjalle, vaan muodostivat itsepintaisen lautan veden pinnalle. Tämän vuoksi Baihao yinzhen ei oikein sovi lasissa haudutettavaksi, sillä lehdet eivät yksinkertaisesti millään suostu laskeutumaan kauniisti pohjalle. Sen sijaan gaiwan ja lasi- ja posliinikannut sopivat haudutukseen oikein hyvin.

Vaaleankeltainen juoma on makeahkoa ja samettisen pehmeää. Pyöreässä maussa on tasapainoa ja harmoniaa ja pitkään haudutettaessa myöskin runsautta. Siinä ei ole lainkaan sitä keväisen ruohon häivähdystä tai piristävää kirpeyttä, jonka aistii monissa vihreissä teelaaduissa. Koska tämä tietty dramaturginen käänne ja jännitys puuttuu, on Baihao yinzhen äärimmäisen mieltä ja kehoa rauhoittavaa juotavaa – ja makeudessaan kaikista teelaaduista ehkä lähimpänä sitä Kaukoidän runoilijoiden kaipaamaa ”taivaallista kastetta”.

Arvio Keemun Royal Mao feng-teestä.

Heti aluksi minun pitänee tunnustaa, että olen hieman jäävi arvioimaan Keemun-teelaatuja, sillä tällä klassisella Anhuin maakunnan mustalla teellä on aivan erityinen paikkansa teemaailmassani.

Nimittäin se oli luultavasti ensimmäinen kiinalainen tee, jota koskaan maistoin. Sain joskus 70-luvulla Neuvostoliitosta tuliaisina irtoteelajitelman, jossa oli intialaista, gruusialaista, ceylonilaista ja kiinalaista mustaa teetä. Kiinalainen oli Keemunia ja poikkesi luonteeltaan täysin varsinkin ceylonilaisesta ja intialaisesta teestä. Tämä oli pehmeää ja mietoa, eikä maussa ollut hitustakaan sitä vähäisestäkin ylihauduttamisesta helposti syntyvää metallista karvautta, josta maallikot yleensä syyttävät teen ns. ”parkkihappoja”.

Myöhemmin kun aloin juoda yksinomaan irtoteelaatuja ja teeharrastukseni syveni, olivat ainoat Helsingissä myytävät kiinalaiset teet Yunnan, Lapsang Souchong, Gunpowder, Chunmee ja juuri Keemun.

Keemun oli näistä suosikkini ja iltapäivätee opiskelijakämpässäni Dommalla päivän kohokohtia. Halpa lasittamaton terrakotanvärinen savikannu sopi mainiosti kiinalaisten teelaatujen hauduttamiseen ja vanha teen ja ajan tummentama bambusiivilä vielä korosti makua. Kannu kuumaa Keemunia ja jazzia levylautasella olivat loistava syy jättää iltapäivän tylsä luento väliin.

Keemunit ovat gongfu-teelaatuja tyypillisimmillään eli siis laatuja, joiden valmistus on teknisesti vaativampaa kuin ”tavallisen” mustan teen. Mitä laadukkaampi Keemun on kyseessä, sitä huolellisemmin ja tiukemmin on pikkuruiset lehdet kierretty. Ja sitä kalliimpaa on myös tee.

Siis mitä hienompi Keemun, sitä pienempiä ovat teelehdet…. Mutta entäs sitten nyt tämä kokeiltavana oleva Royal Maofeng? Hinta on laatuteelle kohdallaan, mutta tässä on jotain erikoista, sillä teehän ei ulkoisesti lainkaan näytä Keemunilta. Lehdet ovat paljon pitempiä eivätkä niin tiukkaan kierrettyjä ohuita neulasia. Maustakin paljastuu komponentteja, jotka eivät oikein istu perinteisen hienon Keemunin makukarttaan. Asiaa täytyy tutkia hieman tarkemmin.

Royal Maofengin juju onkin siinä, että tämä poikkeuksellinen tee valmistetaan pensaista, joista normaalisti tehdään vihreitä teelaatuja. Samasta pensaslajikkeesta valmistettava Huangshang Maofeng on kuuluisa Anhuin vihreä tee ja harvemmin mustan teen nimessä esiintyvä termi maofeng viittaa teehen, jossa on poimittu vaalean nukan peittämä silmu ja kaksi ylintä lehteä. Tästä syystä Royal maofeng näyttää miltä näyttää ja maistuukin hieman erilaiselta. Keemunin tavalliset tuntomerkit – kaakao ja nahka – eivät erotu tässä niin vahvoina, vaan tilalla on mm. tiettyä hedelmäisyyttä.

Pehmeää ja aromikasta Royal Maofengiä voi hauduttaa pitkään jopa 5-8 minuuttia ja vihreän teen tavoin 85 asteisessa vedessä. Tee kantaa jäntevästi pitkänkin haudutuksen kitkeröitymättä kuin junzi, kungfutselainen herrasmies, joka joustaa ja taipuu bambun tavoin mutta ei taitu. Tosin mikään ei estä hauduttamasta teetä myös perinteisemmillä metodeilla eli 2g teetä/100ml vettä, 95 astetta ja noin 4-5 minuutin haudutus.

Kyseessä on paitsi harvinainen ja poikkeuksellinen niin myös hieno ja laatutee, jota kelpaa tarjota myös vieraille varsinkin kun hauduttamisessa ei oikeastaan voi epäonnistua.

Olen Päivi, ja lähtökohtani teehen on pitkälle kehittynyt taiwanilaisen teekulttuurin konteksti.

Mielestäni laadukkaan valkoisen teen, oikein haudutettuna, kuuluu hieman makea jälkimaku. Juuri sellainen, joka sopii kevätsateiseen iltaan. Tämän valkoisen teen laatua en pysty tarkemmin arvioimaan, koska mukana oleva jasmiini lisää teen makuun oman säväyksensä.
Nautimme tätä teetä neljän hengen voimin eräänä syksyisenä iltana Töölössä. Tarjolla oli myös lohisalaattia ja pieniä makeita herkkuja. Illan lopuksi maistelimme, vertailun vuoksi, myös jasmiiniteetä, jossa oli ”perinteisemmin” vihreätä teetä valkoisen sijaan.
Tulos: tämä tee on pehmeä ja aromikas. Sopii myös savustetun lohen kanssa hyvin.

Kirjoitan tässä maistelukokemuksestani teekauppa.fi:n Honeybush Manteli teen parissa, mutta ensiksi pieni esittely on paikallaan. Olen Elina, Tea Spoon blogin toinen kirjoittajista. Kirjoitan blogia ystäväni Janinen kanssa, blogimme lähti liikkeelle yhteisestä mieltymyksestämme Roobos-teehen ja teepussukoiden lähettelystä yli Atlantin valtameren toisillemme maisteltaviksi. Tästäkin teepussukasta lähti toinen puolikas sinne ja ehdimme jo keskustellakin teestä yhdessä ennen tätä postausta.

Honeybush Manteli teessä maistuu manteli ja vieno suklaa. Teessä on myös Osmanthuksen terälehtiä, tosin Osmanthukseen tottumattomana en osaa erotella tarkasti sen makua. Teessä on kuitenkin makea vieno miellyttävä sivumaku joka saattaa johtua Ostmanthuksen kukista. Minulla yleensä on tapana juoda teetä maidon kanssa, tämä tee on hyvää ilmankin maitoa, mutta maidon lisääminen korostaa hyvin makuja ja tuo teehen hieman kermaisen maun. Etenkin suklaan sivumaku pääsee paremmin oikeuksiinsa maidon kanssa. Mutta maito on tietenkin makuasia.

Haudutusaika ei ole kovin tarkka ja siten tämä tee sopii hyvin kaltaisilleni huonomuistisille ihmisille joilta teet jäävät usein hautumaan hieman liian pitkäksi aikaa. Tee jopa saattaa hyötyä pienestä ylihauduttamisesta. Janine oli myös sitä mieltä että tämän teen makua parantaa pitkään hauduttaminen.

Yleisarvoini teestä on erittäin positiviinen. Tähän teehen ei ihan heti kyllästy. Teen haju on ihana. Maistelin teetä myös lasten kanssa ja he pitivät siitä paljon. Tytär jopa sanoi pöydässä että “on se onni että meillä on tälläinen äiti” .. voiko tee parempaa arvostelua saada? : )